top of page

Alla kaksi kuvailutulketta Helene Schjerfbeckin maalauksista. Kuvailutulkkaus on visuaalisen sanallistamista muun muassa näkövammaiselle yleisölle.

Lue lisää täältä: Näkövammaisten kulttuuripalvelu

​

Perustamani "Kuvailutulkattua nykytaidetta" Youtube -kanava

 

Kaksi Helene Schjerfbeckin maalausta 

​

Toipilas


92 x 107 cm, öljyvärimaalaus


Helene Schjerfbeck maalasi Toipilaan keväällä 1888. Jo taiteilijan elinaikana teosta kuvailtiin Ateneumin helmeksi, ja se on saanut usein edustaa sekä hänen taidettaan että tuon aikakauden maalaustaidetta. 1800-luvulla vallalla oli realistinen eli todellisuutta tarkasti jäljittelevä maalaustyyli. Toipilaskin on realistinen, niin kirkkailta väreiltään kuin rikkailta yksityiskohdiltaankin. 
 

Maalauksen keskellä  pieni tyttö, noin kuusivuotias, istuu suuressa rottinkituolissa. Tyttö katsoo katsojasta nähden oikealle, kohti hiirenkorvalla olevaa oksaa, joka on pöydällä mukissa ja taipuu loivasti kohti tytön kasvoja. Tytön kädet pitelevät oksaa kurottuen mukille, joka on valkoinen ja siinä on sininen virtaviivainen laikku.

​

Rottinkituolin selkänoja kaartuu kohti maalauksen vasenta reunaa tytön pään yläpuolella. Tuoli hallitsee maalauksen vasenta puolta vieden noin kolmasosan koko teoksen leveydestä. Oikeaa puolta hallitsee puinen pöytä, jonka takana on täysi kirjahylly ja alla ruskea piirustuslehtiö. Lehtiö näkyy pöydän mustien pitkiä shakkinappuloita muistuttavien jalkojen takaa. Muutama kirja hyllyssä tytön ja mukin takana nojaa oikealle. Pöydällä kauempana oikealla on pieni, lasinen ja pyöreä mustepullo sekä kirkas lasinen maljakko. Lasiesineiden takana pöydällä on pari kirjaa ja pala kirkkaanpunaista kynänpyyhinkangasta.

​

Vasemmassa yläkulmassa tuolin takana on ikkuna, josta näkyy, että ulkona on kirkas kevätpäivä. Tytön vehreää oksaa katsovissa haaleansinisissä, toiveikkaissa silmissä on häivähdys väistyvää sairautta. Suu on vakava, nenä nykerö ja hiukset vaaleat, ne on maalattu hieman sotkuisiksi koukkumaisin siveltimenvedoin.

​

Tytöllä on musta paita, mutta kainaloihin asti hän on kääriytynyt valkoiseen kankaaseen. Myös rottinkituolilla tytön selän takana oleva tyyny sekä pöydällä oleva muki ovat valkoiset; värin voi ajatella korostavan viattomuutta. Tyyny on taittunut siten, että se voi tuoda mieleen siivet. Maalauksessa on myös paljon lämpimän ruskean ja keltaisen sävyjä - tuoli, hiukset, suurin osa kirjahyllyä. Sinertäviä vivahteita on kirjahyllyssä, tytön hiuksissa, tyynyssä ja mukissa.

​

Alun perin maalauksen nimi oli ”prémiere verdure”, mikä on ranskaa ja tarkoittaa ”ensi vehreyttä”. Maalaus on nähty symbolisena omakuvana, jossa taiteilija itse toipuu rankan elämänvaiheen jälkeen. Schjerfbeck maalasi aiheesta useita versioita läpi elämänsä.

​

Linkki maalaukseen Kansallisgallerian nettisivuilla: 

https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/624337

​

​

Punatäpläinen omakuva


44 x 37 cm, öljyvärimaalaus


Ajan myötä Schjerfbeckin maalaukset muuttuivat yhä modernimmiksi. Realismin tilalle tulivat ajatuksen todellisuus ja ekspressionismi eli tunteiden ilmaiseminen. Oikeus ajatella itsenäisesti oli Helenelle tärkeää. Hänen myöhempi taiteensa, kuten Punatäpläinen omakuvakin, on pelkistettyä ja tiivistettyä. Yksityiskohdat puuttuvat ja väripinnat ovat tasaisia ja yhtenäisiä.


”Punatäpläinen omakuva” on suurimmaksi osaksi maalattu ruskealla ja valkoisella valkoiselle kankaalle. Pelkistetyin ja voimakkain siveltimenvedoin maalattu muotokuva esittää vanhenevaa naista, Helene Schjerfbeckiä. 

​

Naisen asu on maalattu melko tasaisesti tummanruskeaksi ja se vie noin puolet kuva-alasta. Katsojasta nähden kasvojen oikealle puolelle lankeaa valo, joka on maalattu kermanvalkoisella ylhäältä alas kulkevin siveltimenvedoin. Toinen puoli kasvoista on maalattu hennon vaaleanruskealla, josta kankaan karheus näkyy läpi. Tummimmalla ruskealla erottuvat katsojasta nähden oikeanpuoleinen kulmikas silmä, suu, joka on pieni ja neliskanttinen, nenän suora linja sekä kulmikas leukalinja. Leukalinja taittuu kulkemaan loivana kaarena kaulan läpi. Kasvoja ympäröi sotkuisen näköisesti maalattu, vaaleanruskea kehä. Kehän ja kasvot erottaa toisistaan vain muutama hento tummemman ruskealla maalattu viiva. Kehän ulkopuolella tausta on valkoinen.

​

Suu on auki, alahuulen kohdalla keskellä on kirkkaan vaaleanpunainen, neliskanttinen täplä. Silmät vaikuttavat kooltaan hieman realistista suuremmilta. Katse suuntautuu katsojasta nähden vasemmalle ja hieman alaspäin, kulmat kohoavat korkealle. Suurimmaksi osaksi oikeanpuoleinen silmä on neliömäinen, tummanruskea muoto. Silmän oikeassa yläkulmassa on kirkkaan vaaleansininen, silmää vinosti ylhäältä vasemmalta oikealle alas myötäilevä viiva. Katsojasta nähden vasemmanpuoleinen silmä on maalattu häivähdykseksi, tasaisen vaaleanruskeaksi värialueeksi. Hahmolla ei näytä olevan hiuksia. Muotokuvan henki on toisaalta kolkko tai ankara ja toisaalta lempeä ja arvokas.


Schjerfbeck kuvasi vanhenemistaan monin väriasteikoin ja eri mielentiloissa. Omakuvia voisi sanoa eloisiksi kuvauksiksi erään elämän kokemuksista. Niillä Schjerfbeck myös vaati huomiota itselleen ja olemassaololleen. Itseään voi peilata omakuvaan, vaikka kasvot ovatkin Schjerfbeckin.
 

Linkki maalaukseen Kansallisgallerian nettisivuilla: 

https://www.kansallisgalleria.fi/en/object/475503

​

Lähteet: 

Holger, Lena & Förlag, Raster. 2009/1989: Helene Schjerfbeck – elämä ja taide. Suomentanut Liisa Paakkanen. Otava. Tukholma/Helsinki.

bottom of page